Yliopistoväki varautuu lakkovaroitukseen – kiista palkankorotuksista ajoi pattitilanteeseen

Neuvottelut yliopistojen työehdoista katkesivat maanantaina palkankorotuskiistaan. Myös kirkon henkilöstön neuvottelut menivät poikki samasta syystä.

Neuvottelut yliopistojen työehdoista ovat nyt palkansaajapuolen käsissä, sanoo Sivistystyönantajien työmarkkinajohtaja Anne Somer. Neuvottelut katkesivat maanantaina palkankorotuskiistaan.

Jos työnantajapuolelta ei tiistaiaamuun mennessä tule kutsua uusiin neuvotteluihin, harkitaan työntekijäpuolella työtaisteluvaroituksen jättämistä.

Neuvottelujärjestö Jukosta kerrottiin, että jos työnantajapuolelta ei tiistaiaamuun mennessä tule kutsua uusiin neuvotteluihin, harkitaan työntekijäpuolella työtaisteluvaroituksen jättämistä.
Palkansaajapuolen mukaan neuvottelut katkesivat, kun Sivistystyönantajat ei korottanut viime viikolla esittämiään palkankorotuksia.

Työnantajapuolen mukaan edellytyksiä uuteen palkkatarjoukseen ei ollut.

Jukon yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtajan Johanna Moision mukaan lakkovaroituksessa olisivat mukana myös Pardia ja JHL.

Myös kirkon henkilöstön neuvottelut katkesivat maanantaina kiistaan palkankorotusten tasosta.

Lähde: STT

The post Yliopistoväki varautuu lakkovaroitukseen – kiista palkankorotuksista ajoi pattitilanteeseen appeared first on KD-Lehti.

Piditkö tästä? Levitä sanaa