Author Archive for Oikarinen

– Olisiko Suomen jossain vaiheessa ryhdyttävä ajamaan myös oman maan ja omien kansalaisten etua, Sari Tanus sivalsi hallitusta välikysymysdebatissa

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus muistuttaa hallitusta, että koronakriisin aikana lähes kaikki yhteiset erilaisiin tukiin liittyvät pelisäännöt on heitetty EU:ssa romukoppaan. – Nyt kilpaillaan sillä, mikä maa tukee omia yrityksiään eniten. Sitä taustaa vasten on valitettavaa, että suomalaisten rahat valuvat elvytyspaketin myötä Viron, Italian ja Espanjan yritysten tukemiseen. Lähde

– Kristillisdemokraateilla ei ole yhtään sellaista esitystä, joka leikkaisi kansalaisten sosiaaliturvaa, Sari Essayah jyrähti eduskunnassa

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah muistuttaa, että kristillisdemokraateilla ei ole yhtään esitystä, joka leikkaisi kansalaisten sosiaaliturvaa. Sen sijaan hallituksen päätökset syövät kansalaisten ostovoimaa. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayahin mukaan oppositiolla on yhteinen huoli suomalaisten työllisyydestä tulevaisuudessa. Lähde

– Vi måste återgå till en realistisk och hållbar ekonomisk politik som fokuserar på sysselsättningen, sade Östman

Enligt den Kristdemokratiska riksdagsgruppen är interpellationen om sysselsättningen nödvändig. – Vi litar inte på regeringens förmåga att agera för att befrämja sysselsättningen. Regeringen har inte presenterat verkliga åtgärder för att höja sysselsättningsgraden. Det är en bluff att skapa sysselsättning på papper, samtidigt som vi förlorar vi arbetstillfällen inom vissa sektorer eftersom… Lähde

Östman: ”On palattava työtä arvostavalle, realistisen ja kestävän talouspolitiikan linjalle”

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mukaan työllisyysvälikysymys oli välttämätön. – Emme luota hallituksen kykyyn toimia työllisyyden edistämiseksi. Hallitus ei ole tuonut pöytään todellisia toimia työllisyysasteen nostamiseksi. On hämäystä, jos paperilla luodaan päätösperäisiä työpaikkoja ja samalla työpaikkoja häviää muualta, kun verotusta kiristetään ja kilpailukykyä heikennetään… Lähde

”Emme luota hallituksen kykyyn edistää työllisyyttä” – Peter Östman pitää paperille luotuja työpaikkoja hämäyksenä

Peter Östmanin mukaan välikysymys on välttämätön, koska hallitus ei ole tuonut pöytään todellisia toimia työllisyysasteen nostamiseksi. Opposition yhteinen välikysymys hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikasta sähköisti eduskunnan puolitäydenkin istuntosalin. Korona-ajan ensimmäiseen välikysymykseen oli paneuduttu kaikissa eduskuntaryhmissä. Kristillisdemokraattien ryhmäpuheen pitänyt Peter… Lähde

Eduskunnan Suuri valiokunta evästi pääministeriä EU-huippukokousta varten – Sari Essayah on jättänyt eriävän mielipiteen EU:n elpymispakettia varten muutettavasta omien varojen sopimuksesta

Elpymisvälineen hyväksyminen muuttaa unionia ratkaisevasti ja peruuttamattomasti, eriävän mielipiteen eduskunnan Suuressa valiokunnassa jättänyt kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoo. Eduskunnan Suuri valiokunta on evästänyt tänään pääministeri Sanna Marinia EU:n huippukokousta ja EU:n elpymispakettia koskevan omien varojen sopimuksen varalta. Lähde

Essayah: Elpymisvälineen hyväksyminen muuttaa unionia ratkaisevasti ja peruuttamattomasti

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Essayah on tänään jättänyt eriävän mielipiteen suuren valiokunnan lausuntoon unionin omien varojen järjestelmän päätöksestä. Omien varojen järjestelmän muuttaminen sekä elpymisvälineen ja EU:n budjetin yhdistäminen muuttaa unionia vaivihkaa ja peruuttamattomasti. – Suomen ei pidä hyväksyä EU:n omien varojen järjestelmän muuttamista… Lähde

Piditkö tästä? Levitä sanaa

Facebook
Tilaa uutiskirje
RSS